Hei, olen Tiia. Teen tätä työtä puhtaasti rakkaudesta koiriin ja aidosta tahdosta auttaa koiranomistajia!
Olen kohdannut elämässäni monen tyyppisiä, rotuisia ja eri taustoissa kasvaneita koiria. Vastaan on tullut myös erilaisia ongelmia joita koiranomistajat kohtaavat arjessa. Koen suunnatonta onnistumisen iloa siitä, kun koulutettavani kehittyvät ja omaksuvat vanhojen mallien tilalle uusia käytöksiä.
Kotona minulle häntää heiluttaa tällä hetkellä kolme iloista koiraa; pinseri urokset ManU (5v.), Reino (4v.) sekä saksanpaimenkoira-malinois narttu Salli (8v.). Harrastan koirieni kanssa agilitya, nosea ja pitkiä päivävaelluksia. Lisäksi harrastan ja kisaan agilityä lainakoiralla, poikieni emällä pinseri neito Indyllä.
Osalle koirakoululaisille tuttu apuope Roope nukkui pois vanhuuttaan ja sydänvaivan vuoksi tammikuussa 2018 ja hän elää vahvasti sydämessä ja muistoissa. Tällä hetkellä koirakoululla ei ole Roopen tilalla koulutuskoiraa.
KnowHaun lisäksi koulutan myös kahdelle yhdistykselle nose workkiä. Toisessa yhdistyksessä toimin myös Nose Work lajitoimikunnan vetäjänä sekä lajin koulutusvastaavana. Lisäksi vuodesta 2020 olen toiminut Pinserit Ry:n koulutusvastaavana ja vuodesta 2021 yhdistyksen varapuheenjohtajana. Suoritin tammikuussa 2016 eläintenkouluttaja opinnot sekä jatkoin siitä opintoja hajutyöskentelun kouluttajaksi. Olen myös suorittanut vuonna 2015 Suomen agilityliiton myöntämän koulutusohjaajan pätevyyden.
Koirakoulun pääpaino koulutuksissa on tällä hetkellä nose work, agility sekä yksityiskoulutukset. Nosen tultua hyvin suosituksi lajiksi niin kotiharrastajien kuin kokeisiin tähtäävien koirien kanssa, on se myös painottanut oman kouluttamisen vahvasti lajin pariin.